Ostrobotnia-talon ja Oy Botta Ab:n historian valitut palat

Miksi nimet Manala, Ostrobotnia ja St. Urho´s Pub?

Manala-nimen taustaa ei käy enää täysin vahvistaminen, ja tietoa hakeva löytää siitä kaksi eri versiota. Toisen mukaan nimi tulee Vanhalta ylioppilastalolta, josta talon järjestöt olivat muuttaneet pois. Tuolla nimittäin juhlailtojen riennoissa väsyneille ylioppilaille oli kellarikerroksesta varattu oma huone virkistävää lepoa varten. Tätä lepotilaa, jossa oletettavasti ei ollut aivan lepoa lempeää suotu, tarinoitten mukaan kutsuttiin sitten nimellä Orchus, klassisen ajan Manala-nimityksellä.

Sieltä nimitys olisi tarttunut uuden osakuntatalon ravintolatilalle. Toisen mukaan nimitys olisi lainaa virolaiselta, vuodesta 1928 lähtien ystävyyskorporaatio Eesti Üliõpilaste Seltsiltä, jonka talon kellarikerroksessa sijaitsee Põrgu, helvetti. Lainautuminen on tosin voinut tapahtua yhtä hyvin pohjoisesta etelään. Puhekielessä ravintola on myös ollut Alakerta, mutta tätä ei ole koskaan ollut virallisena liikenimenä käytössä.

St. Urho´s pubin nimen osalta tiedot ovat helpommin vahvistettavissa. Taloon pubia ideoitaessa käytiin tutustumassa perinteisen pubimaan Englannin perinteeseen, ja havaittiin erilaisten pyhimysten esiintyvän usein baarien nimissä. Suomeen tällaisen ei oikein katsottu istuvan, kun katolisen ajan pyhimyksiä jokseenkin tunnetaan vain Pyhä Henrik, ja hänenkin vaiheensa kuuluvat aivan eri maakunnan perinteeseen kuin mitä Ostrobotnialle voidaan yhdistää.

Mietittäessä Suomeen istuvaa pyhimyksen vastinetta päädyttiin, että maan isä voisi olla lähinnä sopivaa vastinetta. Tiedusteltaessa lupa nimen käyttöön Tamminiemestä saatiin, ja olipa Urho itse, julkisuudelta tosin salassa, itsekin paikalla baarin avajaisissa, sekä julkisemman katselmuksen myöhemmin syksyllä 1973. Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että amerikansuomalaisten miettiessä kansallispyhimystä päätyivät he myös fiktiiviseen pyhään Urhoon samoihin aikoihin.

Aivan jakamaton nimen suosio ei ensi alkuun ollut, ja talon vannoutunein Kekkos-kriitikko pelkäsi ulkopoliittisen realismin valtaavan talon niin perusteellisesti, että Töölönkadun puolen Vanha Manala nimettäisiin hyväksi tai pyhäksi Sylviksi Kekkosen puolisoa muistaen.

Ruokaravintolan ja juhlakerroksen nimenä on ollut myös talon nimen mukaisesti Ostrobotnia. Akateemisten kotiseutuylpeyttään vaalivien järjestöjen talon nimeksi oli luonnollista ottaa nimitys latinalaistetusta, Pohjanmaan maakunnan ruotsinkielisestä Österbotten-nimestä muokattu käännös. Yleisön suussa nimi pian muokkautui Bottaksi, joka on otettu ravintolayhtiön viralliseksi nimeksi, ja sen eri variaatioita on ollut myös muina huvitoiminnan niminä, kuten Club Ostrobotnia tai Botnia Club.

Ihmisiä pitkän pirtinpöydän äärellä, takana iso avotakka, jonka edessä haitaristi.
Wanha Manala 1970-luvulla

Perustamisvaiheet 1910-18

Ostrobotnia-talon valmistuminen ei aikanaan ollut lainkaan itsestään selvää. Motivaatio talon rakentamiselle tuli yliopiston pohjalaisten ylioppilaitten järjestötoiminnan tarpeista, ja yksimielisiä oltiin tilan puutteesta Vanhalla ylioppilastalolla. Epäilyksiä kuitenkin aiheutti, oliko hanke varmasti toteutuskelpoinen. Lisää hallinnollista hitautta toi se seikka, että järjestö, jonka piirissä talohanke oli käynnistynyt, alkuperäinen Pohjalainen Osakunta, oli ehditty jakaa kolmeen pohjalaiseen osakuntaan 1907 ja 1908.

Toteutuskelpoisuudessa epäilyksiä aiheutti myös huoli taloon sijoitettavasta juhlasalista. Veisikö se talosta liian suuren tilan ja voisiko sellainen talo toimia kannattavasti? Talohankkeen kannattajat pitivät omaa rakennusta niin tärkeänä, että oltiin valmiita ehdottamaan keväällä 1910 juhlasalin poistoa suunnitelmasta, vaikka se oli talon käyttötarkoitukselle ja käyttöarvolle olennainen. Arkkitehtikilpailu kuitenkin käytiin samana vuonna ja sen voittaneitten, W.G. Palmqvistin ehdotusten pohjalta laadittiin juhlasalin sisältävä rakennus.

Talo valmistui loppuvuodeksi 1912, avajaiset pidettiin 9.11.1912. Ajankohta oli sikäli suotuisa, että rakentaminen voitiin viedä läpi vakaissa oloissa. Maailmansodan aika nimittäin merkitsi sodanaikaisen inflaation myötä juoksevien menojen nousua aikana, jolloin vuokratuloja ei ollut mahdollista korottaa. Rakennusvaiheessa tällaiset ongelmat olisivat voineet olla hankkeelle kohtalokkaita, mutta kun rakennus oli olemassa, oli riittävästi syytä pitää talo toimintakykyisenä, vaikka se edellyttikin lainoja kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtajalta ja kontribuutioita osakasosakunnilta.

Suomen itsenäistymisessä Ostrobotnia-talolla oli oma roolinsa jääkäriliikkeen perustamispaikkana. Ylioppilasnuoriso oli valmis rekrytoimaan vapaaehtoisia Venäjän vastustajan Saksan joukkoihin nk. jääkäreiksi, ja hankkeen perustava kokous pidettiin Ostrobotnian kassahuoneessa 24.11.1914. Joukko palveli I maailmansodassa Itä-Preussin -rintamalla ja palasi Suomen itsenäistymisen (1917) jälkeen kotimaahan vuoden 1918 sodan ollessa käynnissä. Sotilaskoulutukseen Saksassa osallistuneilla oli merkittävä osuus Suomen puolustusvoimien muotoutumisessa.

Mustavalkoinen kuva jugend-talon pääty, jonka alakerrassa Alko.
Ostrobotnia-talon pääty 1960-luvulla, kun Dagmarinkadun puolella sijaitsi Alko

1918-30

Itsenäistymisen tuomat muutokset olivat käänteentekeviä myös Ostrobotnian huvitoiminnalle. Itsenäistymisen myötä Suomen eduskunnan useita kertoja säätämä, mutta aiemmin Venäjän keisarin veto-oikeudellaan kumoama kieltolaki astui voimaan 1919. Laki nautti laajaa kannatusta mutta jakoi voimakkaasti mielipiteitä, ja aikaa myöten sen rikkomisesta tuli suuremmissa kaupungeissa arkipäiväistä. Laki heijastui myös Ostrobotnian huvitoimintaan.

Ravintolatoimintaa harjoitettiin alusta pitäen 1. kerroksen Töölönkadun puoleisessa siivessä, ja toimintaa harjoittivat joko ulkopuolinen sopimusravintoloitsija tai talon oma orgaani, Pohjalainen Ylioppilasklubi. Ravintolatoiminnan harjoittaminen aiheutti odotettavissa olleita järjestysongelmia, ja kävipä niinkin, että 26.10.1925 niitä ehdotettiin ratkaistavaksi ravintolan varhaisemmalla sulkemisella ja väkijuomakiellon toteuttamisella ravintolassa – kuin autuaasti unohtaen, että valtakunnan laki sen jo kielsi!

Jokaisella ravintolakiinteistöllä lienee kiertävät tarinansa kieltolain ajan sattumuksista. Ostrobotnialla muistellaan – totta kai vahvistamatonta – huhua, että talossa tunnettu ja aktiivinen lakitieteen yo. Urho Kekkonen olisi pelastautunut yhteen talon ruokahissikuiluun ratsian uhatessa.

Tilanne olisi ollut nolo tuolloin Etsivässä Keskuspoliisissa työskennelleelle juristille. Tarinoista huolimatta on aiheen muistaa, että talon omassa väessä, idealistisen nuorison piirissä, laki nautti myös vakaata kannatusta. Olipa raittiusliikkeellä ollut sanansa sanottavana jo taloa rakennettaessa, sillä tiedetään ainakin yksi kirjanen, jossa Ostrobotnian talohanketta vastustetaan siksi, että arveltiin siellä luotavan kuvaa sivistyksen ja väkijuomien nauttimisen yhdistämisestä.


1970-luvulla ON-discoon jonotettiin

1930-48

Kieltolain kumoaminen johti valtion alkoholipolitiikan realistisemmalle kannalle. Lähtökohdaksi tuli alkoholijuomien käytön rajoittaminen erittäin restriktiivisellä saatavuus- ja hintapolitiikalla. Ostrobotnialla kieltolain kumoaminen merkitsi täyskäännöstä, sillä perustettava Oy Alkoholiliike Ab tuli vuokralaiseksi katutason kerrokseen Dagmarinkadun puoleiseen huoneistoon. Tuolla liikepaikalle Alko viihtyi aina vuoteen 1975 saakka, ja oli siten pitkään talon pitkäaikaisin vuokralainen.

Kolmikymmenluvulle tultaessa talon taloudellinen asema vakiintui. Osansa talouden vakiintumisessa oli talossa järjestettyjen tanssiaisten tuotoilla. Näitä järjestivät talon kolme osakuntaa ja niiden yhteiselin nimeltään Pohjalainen Valtuuskunta. Tanssiaisten järjestäminen helpottui 1933 jälkeen järjestötoiminnan saadessa käyttöönsä 3. kerroksen tilat, jolloin juhlakerrosta voitiin enemmän käyttää tansseihin.

20-luvun vapputanssiaisten tuottoja kerättiin mahdollistamaan opiskelija-asuntojen saaminen Ostrobotnia-talon ylempiin kerroksiin. Ylioppilaskodiksi kutsuttu asuntola aloitti toimintansa 1928, aluksi muutamalla huoneistolla, josta laajeni kattamaan pääosan 4. ja 5. kerrosta. asuntola toimi talossa vuoteen 1963 asti. 30-luvulla opiskelijamaailman vallannut aitosuomalaisuusaate näkyi siten, että suomenkielisten osakuntien tanssiaistuottoja suunnattiin tuolle aatteelle sopiviin kohteisiin.

Sota-aika luonnollisesti merkitsi katkosta niin talon huvi- kuin muussakin toiminnassa. Sodan alettua astui voimaan kielto järjestää tanssitilaisuuksia. Alkoholinmyynti sen sijaan maassa jatkui, tuoden suhteellisesti suuren osuuden valtion sodanaikaisista tuloista (17 % vuonna 1943). Tanssiaiskielto pysyi voimassa pitkään sodan loputtuakin, vuoteen 1948 asti.

Vaikka vaaran vuosia elettiinkin, oli kiellon päällimmäisenä syynä sen sopivuus Alkon kontrollipolitiikkaan, jossa katsottiin alkoholin nauttiminen sopivaksi ainoastaan ruokailun yhteydessä ja pyrittiin estämään hauskan pito ravintolatiloissa. Lopulta sisäministeriö kumosi tällaiset aikeet, paitsi yleisön pyynnöstä, myös jottei vuoden 1952 Helsingin olympialaisia vietettäisi aivan askeettisessa spartalaisessa hengessä.


1980-luvulla Bottalta löytyi peiliseinäinen disco

1948-69

Tanssiaiskiellon kumoaminen 1948 oli yksi arjen historian käännekohdista sotien jälkeen. Kun sodanjälkeistä aikaa leimasivat säännöstelytalous ja ostokortit, arkielämän hyödykkeiden niukka saatavuus ja sotakorvausten suorittaminen, oli huvitoiminnan salliminen iso askel kohti normaalimpia elinoloja. Siinä missä maaseudun tarjontaa hallitsivat tanssilavat, oli kaupunkilaisille tarjolla viikonloppuisin tanssiaisia. Kun kuitenkin alkoholilupien myöntäminen säilyi tiukkana – tanssilupia saivat usein vain viranomaisen ykkösluokkaan sijoittamat ravintolat – saivat aatteelliset järjestöt järjestämine tanssitilaisuuksineen vahvan aseman ajan viihdetarjonnassa. Näin järjestöjen kilpailuasemasta tuli edullinen.

Sodista selvinneen kansakunnan huvituksien janoon tanssitilaisuudet vastasivat parhaansa mukaan. Huvien kysyntää lisäsi, että sodan kokeneista moni otti nuoruuden menetettyjä vuosia takaisin aikuistuvien ikäluokkien ohella. Ostrobotnia vakiinnutti nopeasti paikkansa vakiintuneitten huvittelupaikkojen joukossa. 50-luvulla tanssitilaisuudet olivat ikärajan puitteissa kaikille avoimia, mutta 60-luvulle tultaessa rajoituttiin ainoastaan opiskeleviin nuoriin. Oman ajan tanssiorkesterien ohella ohjelmassa saattoi olla säännöllisin välein myös klassisia akateemisia tansseja, joissa askelkuviot olivat cicapo, pas de quatre ym. jiven tai tangon sijaan.

Ostrobotnialla tanssien järjestäminen tuli osakuntien yhteiselimen, Pohjalaisen Valtuuskunnan (PV), hoidettavaksi. PV:n alkuperäisiä tehtäviä olivat olleet taidekokoelman ja perinteiden vaalinta sekä yhteisen huoneiston hallinta, mutta 50- ja 60-luvuilla sen asema talossa alkoi muistuttaa ravintolayhtiön roolia. Tanssiaisista saamillaan tuotoilla se saattoi remontoida taloa, julkaista opiskelijalehteä ja ylläpitää kurssikirjastoa.

1950-luvulla PV vastasi sekä tanssi- että ravintolatoiminnasta, 60-luvulla ravintoloitsijaksi otettiin ulkopuolinen nk. sopimusravintoloitsija. Järjestelyyn siirryttiin, koska uskottiin näin helpommin saatavan lupa alkoholinmyyntiin; asiakaskunnan rajaamisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin uskottiin vaikuttavan samoin. Ravintolatoimintaa laajennettiin myös tilojen suhteen, ja 1959 nykyinen St. Urho´s pubin tila tuli käyttöön nimellä Uusi Manala.

PV:n kasvanut rooli johti 60-luvun jälkipuoliskolla useita vuosia jatkuneisiin pohdintoihin sen hallinnosta. Ajalle ominaista oli, että vuoden 1968 ikäpolvet näkivät ratkaisuna eivät suinkaan varoja tuovan toiminnan yhtiöittämistä, vaan sen parlamentarisoimisen. Keinona olisi valita jäsenet PV:aan, joka hallinnoisi myös Ostrobotnian huvitoimintaa. Se, että taloon päätettiin perustaa oma ravintolayhtiö, johtui muista olosuhteista.

Oman yrityksen perustamiseen rohkaisivat onnistuneet kokeilut kesäklubista 1960-luvun loppuvuosilta. Aiemmin kesäkaudet talo oli ollut suljettuna, mutta ruotsalaisista ystävyysjärjestöistä saatiin malli kesäklubin avaamiseen vuonna 1967. Klubin esiintyjäkaarti oli erittäin edustavaa, sillä esiintymässä olivat ajan suosituimmat artistit, Nimet Lasse Mårtenson, Laila Kinnunen, Jukka Kuoppamäki, Carola ja Herbie Stubbs, 70-luvun puolelta Delta Rhythm Boys tunnistetaan vielä tänäänkin.

Klubi-illat saivat vankan suosion, jonka myötä uskallettiin luottaa osaamiseen yleisöä vetävän ohjelman järjestäjinä. Osa Botnian talon ohjelmistoa 80-luvulle asti olivat myös suositut yhteislauluillat, joissa osakunnissa harrastettu laulanta tuotiin muun yleisön keskuuteen.


Ennen nykyistä Manalaa 1980-luvulla ruokaa sai Ravintola Ostrobotniasta

1970–79: Botta Oy:n ensimmäinen vuosikymmen

Keskeisin syy, joka mahdollisti ravintolayhtiön perustamisen Ostrobotnia-taloon oli vuonna 1969 voimaan astunut nk. keskiolutlaki. Nimestään huolimatta laki ei rajoittunut keskioluen vapauttamiseen, vaikka se hallitsi tuolloista julkista keskustelua ja lain jälkimainetta. Lain säädökset muokkasivat monipuolisesti anniskelutoiminnan mahdollisuuksia ja ravintolan perustaminen ja sille lupien saaminen helpottuivat olennaisesti.

Tämän yleisen tekijän lisäksi aiemman ulkopuolisen ravintoloitsijan sopimus oli menossa umpeen, ja niin kesäklubin menestys kuin muutamat suhteita hiertävät erilliskysymykset ruokkivat ajatusta omasta yrityksestä. Tällainen oli esimerkiksi kysymys markkinointiponnisteluista: PV mainosti aktiivisesti tanssejaan, mistä myös ravintoloitsija hyötyi tanssinjärjestäjän ohessa. Nykykielellä ilmaistaisiin uskotun markkinoinnin synergiaetuun, mutta käytetyt sanamuodot antavat ymmärtää, että tilanne herätti jonkinasteista epäilystä vapaamatkustajuudesta.

Perustettu ravintola sai tiloikseen 1. kerroksessa olleet ravintolatilat (nykyinen St. Urho´s pubin tila ja Töölönkatu 3 B, nykyisen keittiön paikalla) sekä koko 2. ja 3. kerroksen, josta järjestötoiminta siirtyi 5. kerrokseen. 2. ja 3. kerrokseen ei tuohon aikaan tarvittu suuria muutostöitä yleisöä houkuttelevan ravintolan synnyttämiseksi. Suurin muutos oli 2. ja 3. kerrosten välinen portaikko, joka aluksi oli lankkuportaikko, jonka 1978 korvasi nykyinen marmoriportaikko – joka siis ei ole alkuperäinen. 1. kerroksessa alkuun Wanha ja Uusi Manala toimivat entisillä ideoillaan, kunnes niitä kohtasi uudistus 1973. Töölönkatu 3B puolelle Wanhaan Manalaan tuli pohjalaiseksi tuvaksi sisustettu olut- ja seurusteluravintola.

Museokadun puolelle taas avattiin St Urho’s Pub, kun tasavallan presidentiltä ensin oli saatu lupa ottaa hänen nimensä tällaiseen käyttöön. Urkki on vanhin yhtäjaksoisesti samalla nimellä ja pubityyppisellä idealla toiminut olutravintola Helsingissä, tosin ajan tapaan aluksi sen valikoima koostui yleisimmistä kotimaisista panimotuotteista.

Ohjelmapolitiikaltaan ravintola jatkoi 60-luvulla omaksutulla linjalla. ohjelmassa oli viikonloppuisin elävää musiikkia tansseineen, ja muina viikon iltoina disko- ja dj-tyyppistä tarjontaa, talon omana kuriositeetteina yhteislauluiltamia ja erityisesti mainostettuja tansseja naistenhakuna. Nykytilanteeseen verrattuna 1970-luvun keittiö oli vaatimaton, mutta tuotti muutaman kestosuosikkiannoksen, joista Urhon pannu on primus inter pares. Aluksi ero ravintoloitsijan ruoka- ja juomamyyntiin ja PV:n järjestämiin tansseihin pidettiin tiukkana, mutta vuosikymmenen kuluessa nähtiin edullisimmaksi koordinoida koko ravintolatoiminta Botta Oy:n kautta.

Taloudellisen tulos 1970-luvulta jäi vaatimattomaksi. Sen lisäksi, että ensimmäiset henkilöstövalinnat epäonnistuivat, ajautui myös kansantalous yleensä öljykriiseihin ja sitkeään hitaan kasvun vaiheeseen. Avoimempi politiikka myöntää anniskelulupia, joka mahdollisti yrityksen perustamisen, toi sille myös aiempaa suuremman määrän kilpailijoita. Kun vielä lisäksi huvitoiminnan (tanssien ja diskoiltojen) asiakaskunta oli rajattu opiskelijoihin ja toisaalta talon järjestöt kelpuuttivat tilaisuuksiinsa myös muita kuin jäseniään, kilpailivat talon järjestöt tavallaan oman yrityksensä kanssa.

Vuosikymmenen loputtua vuonna 1981 juhlakerroksen illanvietot avattiin muillekin kuin ylioppilasnuorisolle. 70-lvulla yritys vakiinnutti asemansa talon päävuokralaisena, muttei vielä kyennyt lunastamaan sille asetettuja toiveita voitollisesta sosiaalisesta liiketoiminnasta, jossa myös olisi mm. tuotettu työtilaisuuksia nuorisolle.


Presidentti Kekkonen vieraili nimikkokuppilassaan 1970-luvulla

1980-90: Ravintola luo kasvonsa

1980-luvulle tultaessa niin kansantalouden kuin Ostrobotnian ravintolayhtiönkin asema vakaantui. Kansantalous pääsi kasvu-uralle ja eroon yksityistä kulutusta haitanneesta inflaatiokierteestä. Sisäisenä syynä oli uuden toimitusjohtajan, vuodesta 1980 lähtien, tuoma voimakkaampi liiketaloudellinen ote yrityksen johtamiseen ja omistajasuhteitten hoitoon. Hieman kärjekkäästi ilmaistuna näkemyksenään hänellä oli, että taloon tullessaan toiminta muistutti poikkeuksellisella paikalla sijainnutta seurojentaloa.

1980-luvun mittavin perintö oli ravintolan käytössä olleitten tilojen remontit, jossa tarve uusia peruskorjausikään tulevaa rakennusta yhdistyi mahdollisuuteen uusia niiden ilme ravintolatiloina. Kolmas kerros uudistettiin 1982, jolloin tilojen ilmettä muutettiin ajattomampaan suuntaan, ja seuraavana vuonna oli vuorossa juhlasalikerroksen korjaus. Alkuperäisempään huonejärjestykseen palattiin siltä osin, että juhlasalin jatkeena olleesta Franzen-salista luovuttiin jakaen se Runeberg- ja Snellman –kabineteiksi, tarjooman osalta tämä merkitsi voimistunutta satsausta juhlasalin käyttömahdollisuuksiin kokoustilana ja tilausravintolana.

Mittavin vuosikymmenen muutostöistä oli, kun 1985 talon ensimmäinen kerros siirtyi kokonaisuudessaan ravintolakäyttöön. Dagmarinkatu 2:n liiketila muokattiin ruokasaliksi ja baarinurkkaukseksi, jonka alkuperäinen värimaailma oli ruokasalin puolella aamuisen vaalea, baarin puolella taas toi mieleen iltaisen syvänvihreän kuusimetsän. Kunnianhimoisempi keittiö sijoitettiin aiempaan Wanhan Manalan tilaan Töölönkadun puoleiseen siipeen. Samalla käyttöön tuli myös kapeiden portaiden päästä löytyvä kellarikabinetti. 1985 tehdyt tilan perusratkaisu tuli olemaan käytössä lähes 30 vuotta, ja sen erityispiirteet mm. useampana sisäänkäyntinä koettiin enemmän pikantteina erikoisuuksina.

Ohjelmapolitiikassa oli runsaasti jatkumoa 70-luvulta; yhteislauluillat ja tanssiravintolan imago sopivat tuolloin vielä talolle diskoiltojen ohella. Talon kävijäkunnassa opiskelijoilla oli vielä suuri osuus, ja markkinoinnissakin yritys saattoi ilmoitella viikko-ohjelmaansa lukujärjestyksenomaisella kaaviolla. Toki ajan henki näkyi, esimerkiksi vuosikymmenen lopulla esikuvat olivat Amerikka-henkisiä “bossien tullessa Bottalle” ja markkinanimessä New Botta – kontrasti 70-luvun iskulauseeseen rauhan, solidaarisuuden ja ystävyyden puolesta Laulujuhlien jatkoilla Botnian juhlasalissa marraskuussa 1977 oli melkoinen.

Omalla tavallaan 80-luvun avartuvaa maailmankuvaa valaisevat myös helmikuusta 1983 SETA:n diskoillat maanantaisin, jotka jatkuivat aina 1996 asti. Järjestely oli molempien puolelta onnistunut, sillä järjestö sai jäsenilleen viihdetilan kaupungissa, jossa vähemmistöravintoloita ei vielä ollut, ja toisaalta yksi ilta ei kuitenkaan leimannut ravintolaa yksinomaan heille suunnatuksi.

Taloudellisessa mielessä ravintolan suorituskyky parani olennaisesti 1980-luvulla. Vuokranmaksun lisäksi normaaleina vuosina yhteni kykeni esimerkiksi myös jakamaan osinkoa. Merkittävä vastuu talon taakankannossa oli myös kiinteistöremonttien toteuttaminen peruskorjauslaatuisina, jotka parantuneen taloudellisen aseman myötä oli mahdollista toteuttaa kohtuullisin ehdoin saaduilla lainoilla.

Niin sisällöllisesti kuin taloudellisesti alakerran ruokaravintola haki pitkään paikkaansa ja profiiliaan; ensimmäinen yritys osoittautui liian kunnianhimoiseksi, eikä hintatason tuottamia odotuksia kyetty ensimmäisinä vuosina täyttämään ruokaravintolan osalta. Sen sijaan St. Urho´s pubin suosio kansanolutravintolana oli vankkumaton ja vakaa, ja juhlasalinkin käyttö säännöllistä. Näistä syistä ravintolan asema oli 80-luvun lopulla vakaa, muttei nauttinut vastaavanlaisesta huippukaudesta kuin Suomen kansantaloudessa yleisesti ottaen oli.


Vuonna 2012 Manalan baari sijaitsi takasalissa

1990–2010: Laman varjosta yötansseihin

Viimeinen 80-luvun remonteista kosketti kolmannen kerroksen tiloja, joista laadittiin underground-klubimainen Club Berlin. Avaus oli ennakkoluuloton ja herätti kohtalaista huomiota mediassa. Kuvaavaa on, että tilan voimakkaasti eroottisesti vihjailevaa ja tummanpuhuvin värein kuvioituja seiniä verrattiin mm. kummitusjunaan.

Klubin erottautumista mainstream-hengestä ilmensi mm. mainonta, jossa houkuttimena esiintyi Hitlerkin – tosin viikset pois retusoituna, keneltäkään lupia kyselemättä. Klubitilan ideaa pidettiin hyvänä, mutta sen menestystä rajoitti, ettei se saanut liikeideansa kaipaamaa yökerhomaista jatkoaikaa. Klubi toimi viitisen vuotta 1994 asti, jolloin ravintola vetäytyi suurimmasta osaa kolmatta kerrosta.

1990-luvun alussa tunnetulla tavalla kansantalous ajautui syvään lamaan. Lama oli erityisen ankara ravintola-alalla, ja kosketti voimakkaasti eri ilta- ja yökonsepteilla operoineita yrittäjiä. Ilmiö näkyi täydellä voimallaan myös Bottan ravintolatoiminnassa, sillä yrityksen liikevaihto putosi parissa vuodessa yli 20 %. Juhlasalin diskotoiminnan hiipuessa ja katutason ruokasalin kulkiessa vajaakäytöllä ravintola oli ymmärrettävästi suurissa vaikeuksissa, ja tilanne edellytti myös rahoittajien vastaantuloa lainojen takaisinmaksuohjelmissa ja pitkämielisyyttä vuokraisännältä. Kuvaavaa on, että yrityksen tilan myöhemmin parantuessa taseen loppusumma aluksi pieneni velkataakan keventyessä.

Ravintolan tilanteen ulospääsyksi osoittautuivat hyvinkin epätavanomaiset ideat. Ruokaravintolan onnistuneimmaksi konseptiksi osoittautui vastinetta rahalle –tyyppinen hinnoittelu, jossa tarjottiin mittavia ja maittavia tasalaatuisia annoksia, jotka eivät kuitenkaan kilpailisi gourmet-ohjelman menestyksestä.

Kohtuuhinnan ja riittävän määrän yhdistelmä ohjasi lama-ajan nähnyttä kuluttajaa niin, että asiakasvirrat jälleen löysivät tiensä Etu-Töölöön.

Aikanaan epätavanomainen oli myös idea, jossa ensimmäisenä kaupungissa keksittiin tarjota täyttä ruokalistaa läpi yön, ja ensimmäinen jatkoaika yritykseen saatiin poikkeuksellisesti ruokaravintolalle. Yökerhon menestys taas lähti sekin lentoon varsinaisesta “out-of-the-box” –ideasta, kun puolelta öin perjantaisin ja lauantaisin alettiin tanssilattialla soittamaan humppaa keskellä pääkaupunkia.

Hullu idea löi itsensä läpi ja muutaman viikon jälkeen jono oli palannut Museokadulle. Vuosien kuluessa yötanssien ohjelman variaatio lisääntyi, mutta perusidea tanssi- tai kotimaisesta musiikista juhlakerroksesta säilyi. Säilyneessä kolmannen kerroksen baarikabinetissa taas soi raskaampi rock. Yöohjelman idea eri tarjoomista eri kerroksissa säilytti suosionsa hyvin pitkään, noin 12 vuoden ajan.

90-luvun uudistuksiin kuului myös täyskäännös St. Urho´s pubin toiminta-ajatuksessa. Aiempi kansanomainen standardioluita tarjonnut olutravintola vaihtoi 1995 ideansa laajan laatuolutvalikoiman pubiksi, jossa ruokailun mahdollisti sama keittiö kuin Bottan ruokasalin puolella.

Idean vaihdos kesti kauan ottaakseen tuulta alleen, mutta vuosituhannen vaihteeseen mennessä idea oli saavuttanut vankan jalansijan ja suosion. Juurruttuaan gastropubin idea on osoittautunut kestäväksi, ja myös pieniä uusia muunnelmia, kuten presidenttien mukaan nimettyjä annoksia, sallivaksi konseptiksi.


Haluatko tietää lisää Bottan historiasta?

Mikko Mattlarin Bottan henki – Oy Botta Ab:n ravintolatoimintaa Bottalla, Manalassa ja St. Urho´s Pubissa 1970-2020 -kirjan voit hankkia omaksi laittamalla viestiä myynti@botta.fi

Bottan henki -kirja ja olutpullo pöydällä.

REAL ALE, REAL FOOD, REAL PUB
OSTROBOTNIALLA ON LOISTAVAT PUITTEET JÄRJESTÄÄ JUHLIA JA TILAISUUKSIA.