Omasta talosta käytiin ensimmäinen virallinen keskustelu Pohjalaisessa Osakunnassa jo alkuvuodesta 1842. Saman vuoden keväällä päätettiin asettaa rakennustoimikunta viemään talohanketta eteenpäin. Puhetta kokouksissa johti muuan Fredrik Cygnaeus ja kirjaa piti eräs Sakari Topelius. Rahaa ei kuitenkaan saatu kerättyä tarpeeksi ja lopulta vuosisadan puolen välin jälkeen päätettiin lähteä mukaan Ylioppilastalon (nyk. Vanha ylioppilastalo) rakentamiseen.

Vanha ylioppilastalo kävi kuitenkin äkkiä ahtaaksi ja ajatus omasta talosta nousi jälleen pintaan. Vuonna 1903 perustettiin pohjalaisten talorahasto hoitamaan varainhankintaa, sillä tyhjätaskuisten opiskelijoiden rahat eivät riittäneet edes tontin hankintaan. Pohjalaisen Osakunnan jakauduttua kolmeen osaan (nykyiset osakunnat PPO, EPO, VN) vuosina 1907 ja 1908, perustettiin yhteistyöelin eli Pohjalainen Valtuuskunta, joka jatkoi talohankkeen edistämistä.

Vuonna 1907 neiti Tyyne Söderman ehdotti maan hankkimista kauempaa keskustasta eli Töölöstä, uuden museon ja Arkadian välistä. Vuonna 1911 rahat vihdoin riittivät kaalimaan eli tontin ostamiseen Helsingin kaupungilta Södermannin ehdottamasta sijainnista. Talon suunnittelijaksi palkattiin Kalajoelta kotoisin oleva W.G. Palmqvist, joka tunnetaan Ostrobotnian lisäksi muun muassa Kaapelitehtaan ja Hufvudstadsbladetin talon (Mannerheimintie 18) suunnittelijana.

Kun alkuun päästiin, niin urakka eteni vauhdikkaasti ⁠–⁠ jo vuoden 1912 lopulla talo oli valmis ja avajaisia juhlittiin 9.11.1912.

Alku aina hankalaa

Ruoka, juoma ja tanssi ovat olleet merkittävässä osassa talon toimintaa valmistumisesta lähtien. Alussa huvitoiminnan tuomat tulot olivat elintärkeitä, jotta talolainaa saatiin sovitusti lyhennettyä. Ensimmäisinä vuosina tuloja saatiin muun muassa tanssien järjestämisestä, ravintolaoikeuksien myymisestä sekä ensimmäisen kerroksen myymälätilojen sekä Juhlasalin vuokraamisesta.

Ensimmäiset vuodet olivat kuitenkin tappiollisia, sillä Helsingin vuokrataso laski yllättäen, eikä Juhlasaliakaan saatu suunnitelluissa määrin vuokrattua ulkopuolisille. Talouden paikkaamiseksi osakuntalaisilta perittiin lisäveroa ja pahimmassa vaiheessa apua tarvittiin myös ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä. Ensimmäisen maailmansodan aikainen inflaatio helpotti tilannetta ja vuonna 1918 toiminnasta kertyi jo pientä voittoa.

Ostrobotnia-talo kirjoitti nimensä pysyvästi historiaan loppuvuodesta 1914, kun Jääkäriliikkeen syntyyn johtanut tapaaminen pidettiin talon kassakaappihuoneessa. Turvallisuussyistä kokouksesta ei pidetty pöytäkirjaa, joten tarkka päivämäärä ei ole tiedossa. Paikalla tiedetään kuitenkin olleen parisen kymmentä osakuntalaista sekä muuta nuorta miesylioppilasta. Perustetun Jääkäriliikkeen tarkoitus oli syynä kokoontumisen salaamistarpeeseen ⁠–⁠ aikomuksena oli aloittaa suomalainen sotilaskoulutus ja lopulta irrottaa Suomi aseellisesti Venäjästä.

Alussa ravintolatoimintaa harjoitettiin ensimmäisen kerroksen Töölönkadun puoleisessa siivessä, missä nykyään sijaitsee talon keittiö. Ravintola Alakerrassa eli Manalassa nautittiin alusta asti ruoasta, juomasta ja seurustelusta. Ylioppilaille ajan viettäminen omassa ravintolassa tarkoitti istuskelemisen lisäksi usein myös pohjalaisia yhteislauluja – sekä osakuntien välisiä yhteislaulumittelöitä.

Ravintolatoimintaa pyöritti ensin taloyhtiö, jolta vetovastuu siirtyi pohjalaisten ylioppilaiden yhteenliittymälle, Pohjalaiselle ylioppilasklubille ja vuonna 1924 vielä Pohjalaiselle Valtuuskunnalle, ennen kuin oikeus ravintolatoiminnan pyörittämiseen myytiin ulkopuoliselle ravintoloitsijalle.

Ostrobotnia tuli pian valmistumisensa jälkeen helsinkiläisille tutuksi huvittelupaikkana, kun Juhlasalia vuokrattiin ulkopuolisten tahojen järjestämiin tapahtumiin. Joinain vuosina sali saattoi olla kokonaisen lukukauden kaikki viikonloput varattuna jollekin urheiluseuralle sen tanssiaistoimintaa varten.

Tiloissa järjestettiin lisäksi paljon vain osakuntalaisille ja heidän kutsuvierailleen avoinna olevia tapahtumia, kuten Pohjalaisen valtuuskunnan organisoimia vapputanssiaisia, joita tanssittiin aina vappupäivän iltana sekä Vasa Nationin aloitteesta vuoden 1925 vappuaatosta eteenpäin järjestettyjä vapun vastaanottajaisia. 

Kieltolaista lain kiertoon

Itsenäistymisen tuomat muutokset olivat käänteentekeviä myös huvitoiminnalle, kun alkoholin kieltolaki saatiin pitkän yrittämisen jälkeen valtakunnassa voimaan 1.6.1919. Vaikka laki nautti laajaa kannatusta, se myös jakoi voimakkaasti mielipiteitä. Lopulta sen rikkomisesta tuli suuremmissa kaupungeissa liki arkipäiväistä. Myös talon ravintola- ja juhlatoiminta joutuivat sopeutumaan lain tuomiin muutoksiin.

Vaikka kieltolaki oli voimassa ja se nautti kannatusta myös osakuntalaisissa, niin silti viina virtasi enemmän ja vähemmän vapaasti myös Ostrobotnian tiloissa. Alakerran ravintola toimi niin yleisenä ravintolana kuin osakuntien suljettuna klubiravintolana eli kun ulkopuoliset joutuivat klo 18.00 poistumaan tiloista, saattoi illan aikana pulloja ilmestyä pöytiin melko avoimestikin. Löytyipä alakerran eteisessä sijaitsevan Toivo Kuulan muotokuvan takaa kaksikin puhelinnumeroa, joista kielletyn pullon sai tilattua paikalle toimitettuna.

Juopottelu aiheutti välillä myös järjestyshäiriöitä ja syksyllä 1925 Pohjalainen Valtuuskunta käsitteli kokouksessaan täysin avoimesti alkoholin käyttöä talon tiloissa.  Vaikka kieltolaki oli edelleen mitä suurimmissa määrin voimassa koko maassa, niin juopuneiden rähinöimistä ehdotettiin suitsittavaksi kieltämällä väkijuomat talon ravintola- ja juhlatiloissa, osakuntahuoneistoissa anniskelu oli ollut alusta asti kiellettyä – tosin Vasa Nationin huoneistossa ei ollut täyskieltoa. Väkijuomien täyskieltoa sekä kannatettiin että vastustettiin. Lopulta alkoholikielto ei päätynyt järjestyssääntöihin, mutta häiriköinti kiellettiin kurinpitokäsittelyn uhalla ja vahtimestarit velvoitettiin huolehtimaan sääntöjen noudattamisesta.

Osakunta-aktiivi Urho Kekkonen

Kieltolain vuosilta Suomen pitkäaikaisimpaan presidenttiin ja Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan aktiiviin, Urho Kekkoseen, liittyy muutamakin tarina, joita talossa yhä kerrotaan.

Varmaksi tiedetään, että järjestyksenvalvojana hän oli omalta osaltaan vastuussa talon järjestyssääntöjen noudattamisesta sekä huolehtimassa juopuneiden poistamisesta talon tiloista. Vahvistamaton tarina taas kertoo, että järjestyksen valvonnan lisäksi hän saattoi osallistua lain –ei toki talon järjestyssääntöjen– rikkomiseen.

Kieltolain aikana poliisi teki jokusen kerran ratsian taloon ja huhujen mukaan kerran paikalla oli myös talon vakivieras, nuori ylioppilas Kekkonen. Tulevan juristin maine olisi saanut suuren kolauksen, jos hänet olisi otettu kiinni juopuneena, joten hän pelastautui lainvalvojilta piiloon talon ruokahissiin. Yleensä virkavallan saapuessa hissiin kiikutettiin kiireen vilkkaa vain kielletyt juomat, mutta saatettiin sinne joskus siivota myös juopuneita turvaan. Hissi kyytiläisineen ajettiin viidenteen kerrokseen ja poliisien poistuttua se tilattiin takaisin alas ja juhlat pääsivät jatkumaan.

Kieltolain kumoaminen toi suuria muutoksia alkoholipolitiikkaan, vaikkakin alkoholin myyntiä edelleen säädeltiin vahvasti. Ostrobotnialla kieltolain kumoaminen merkitsi aikamoista täyskäännöstä, sillä uusi Oy Alkoholiliike Ab tuli vuokralaiseksi katutasoon Dagmarinkadun puoleiseen huoneistoon eli nykyiseen Manalan saliin. Alkosta tulikin talon pitkäaikaisin vuokralainen, sillä se viihtyi Museokadun kulmassa aina vuoteen 1975 asti.

Kun kieltolaki päättyi, tuli anniskelusta laillista myös talon ravintolassa, sillä anniskeluoikeudet saatiin heti vuonna 1932. Ravintolan suosituin annos olikin läpi 1930-luvun Ambergin nakit eli makkaraa, paistettuja perunoita ja kolme viinaryyppyä. Suosikkijuoma taas oli Pajunluoman kauhu, jossa juomalasin pohjalle kaadettiin kaksi annosta Savon viinaa ja lasi täytetiin karpalomehulla.

Uudella vuosikymmenellä talon taloudellinen asema vakiintui. Oma osansa vakiintumisessa oli Juhlasalissa järjestetyt tanssiaiset. Tanssiaisten järjestäminen helpottui 1933, kun osakuntahuoneet ja sitä myötä osakuntatoiminta sai käyttöönsä kolmannen kerroksen tilat. Juhlakerrosta voitiin käyttää yhä enemmän tansseihin ja muihin huveihin. Toimintaa juhlakerroksessa järjestivät niin osakunnat kuin Pohjalainen valtuuskuntakin. Lisäksi tiloja vuokrattiin edelleen myös ulkopuolisille. Jos tilaisuuksissa oli anniskelua, niin siitä vastasi talon ravintoloitsija. Lisäksi tuloja osakuntien kassoihin saatiin toimimalla tansseissa lipunmyyjinä ja järjestyksenvalvojina. 

Sota-aika merkitsi katkosta niin talon huvi- kuin osin muussakin toiminnassa. Ylioppilaat olivat rintamalla ja sodan alettua voimaan astui myös tanssiaiskielto eli tanssia sai olla vain tunnin ajan muun ohjelman lomassa Kuitenkin Pohjalainen valtuuskunta järjesti muun muassa vapun vastaanottajaiset ja vapputanssiaiset vuonna 1941 ja jälleen vuodesta 1943, koska ylioppilaiden huvittelumahdollisuudet olivat vähässä ja talo tarvitsi kipeästi tuloja.

Tanssiaiskiellon kumoaminen 1948 oli yksi arjen historian käännekohdista sotien jälkeen. Kun sodanjälkeistä aikaa leimasivat säännöstelytalous ja ostokortit, arkielämän hyödykkeiden niukka saatavuus ja sotakorvausten suorittaminen, oli huvitoiminnan salliminen iso askel kohti normaalimpia elinoloja. Siinä missä maaseudun tarjontaa hallitsivat tanssilavat, oli kaupunkilaisille tarjolla viikonloppuisin tanssiaisia. Kun kuitenkin alkoholilupien myöntäminen säilyi tiukkana – tanssilupia saivat usein vain viranomaisen ykkösluokkaan sijoittamat ravintolat – saivat aatteelliset järjestöt järjestämine tanssitilaisuuksineen vahvan aseman ajan viihdetarjonnassa. Näin järjestöjen kilpailuasemasta tuli edullinen.

Sodista selvinneen kansakunnan huvituksien janoon tanssitilaisuudet vastasivat parhaansa mukaan. Huvien kysyntää lisäsi, että sodan kokeneista moni otti nuoruuden menetettyjä vuosia takaisin aikuistuvien ikäluokkien ohella. Ostrobotnia vakiinnutti nopeasti paikkansa vakiintuneitten huvittelupaikkojen joukossa. 50-luvulla tanssitilaisuudet olivat ikärajan puitteissa kaikille avoimia, mutta 60-luvulle tultaessa rajoituttiin ainoastaan opiskeleviin nuoriin. Oman ajan tanssiorkesterien ohella ohjelmassa saattoi olla säännöllisin välein myös klassisia akateemisia tansseja, joissa askelkuviot olivat cicapo, pas de quatre ym. jiven tai tangon sijaan.

Ostrobotnialla tanssien järjestäminen tuli osakuntien yhteiselimen, Pohjalaisen Valtuuskunnan (PV), hoidettavaksi. PV:n alkuperäisiä tehtäviä olivat olleet taidekokoelman ja perinteiden vaalinta sekä yhteisen huoneiston hallinta, mutta 50- ja 60-luvuilla sen asema talossa alkoi muistuttaa ravintolayhtiön roolia. Tanssiaisista saamillaan tuotoilla se saattoi remontoida taloa, julkaista opiskelijalehteä ja ylläpitää kurssikirjastoa.

1950-luvulla PV vastasi sekä tanssi- että ravintolatoiminnasta, 60-luvulla ravintoloitsijaksi otettiin ulkopuolinen nk. sopimusravintoloitsija. Järjestelyyn siirryttiin, koska uskottiin näin helpommin saatavan lupa alkoholinmyyntiin; asiakaskunnan rajaamisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin uskottiin vaikuttavan samoin. Ravintolatoimintaa laajennettiin myös tilojen suhteen, ja 1959 nykyinen St. Urho´s pubin tila tuli käyttöön nimellä Uusi Manala.

PV:n kasvanut rooli johti 60-luvun jälkipuoliskolla useita vuosia jatkuneisiin pohdintoihin sen hallinnosta. Ajalle ominaista oli, että vuoden 1968 ikäpolvet näkivät ratkaisuna eivät suinkaan varoja tuovan toiminnan yhtiöittämistä, vaan sen parlamentarisoimisen. Keinona olisi valita jäsenet PV:aan, joka hallinnoisi myös Ostrobotnian huvitoimintaa. Se, että taloon päätettiin perustaa oma ravintolayhtiö, johtui muista olosuhteista.

Oman yrityksen perustamiseen rohkaisivat onnistuneet kokeilut kesäklubista 1960-luvun loppuvuosilta. Aiemmin kesäkaudet talo oli ollut suljettuna, mutta ruotsalaisista ystävyysjärjestöistä saatiin malli kesäklubin avaamiseen vuonna 1967. Klubin esiintyjäkaarti oli erittäin edustavaa, sillä esiintymässä olivat ajan suosituimmat artistit, Nimet Lasse Mårtenson, Laila Kinnunen, Jukka Kuoppamäki, Carola ja Herbie Stubbs, 70-luvun puolelta Delta Rhythm Boys tunnistetaan vielä tänäänkin.

Klubi-illat saivat vankan suosion, jonka myötä uskallettiin luottaa osaamiseen yleisöä vetävän ohjelman järjestäjinä. Osa Botnian talon ohjelmistoa 80-luvulle asti olivat myös suositut yhteislauluillat, joissa osakunnissa harrastettu laulanta tuotiin muun yleisön keskuuteen.

Vuonna 1969 voimaan astunut nk. keskiolutlaki oli yksi tärkeä mahdollistaja, jotta Ostrobotnia-talon ravintolatoiminnot voitiin hoitaa omin voimin. Nimestään huolimatta laki ei nimittäin rajoittunut pelkästään keskioluen vapauttamiseen, vaan säädökset muokkasivat myös monipuolisesti anniskelutoiminnan mahdollisuuksia eli uuden lain myötä ravintolan perustaminen ja anniskelulupien saaminen helpottuivat olennaisesti.

Samalla ulkopuolisen ravintoloitsijan sopimus oli menossa umpeen. Sekä kesäklubin menestys että muutamat suhdetta hiertävät erilliskysymykset ruokkivat ajatusta oman yrityksen perustamisesta. Esimerkiksi kysymys markkinointiponnisteluista hiersi suhdetta ulkopuoliseen ravintoloitsijaan: Pohjalaine Valtuuskunta (PV) mainosti aktiivisesti tanssejaan, mistä myös ravintoloitsija hyötyi tanssinjärjestäjän ohessa ilman omaa ponnistelua. Puhuttiin jopa vapaamatkustajuudesta.

Joten 25.8.1970 päivänvalon näki kolmen pohjalaisosakunnan perustama ja edelleen omistama Oy Botta Ab. Perustettu yritys sai tiloikseen katutasossa olleet ravintolatilat sekä toisen ja kolmannen kerroksen kokonaisuudessaan. Katutasossa jatkoivat Uusi Manala eli nykyisen St. Urho´s Pubin paikalla ollut ravintola sekä Wanha Manala osoitteessa Töölönkatu 3 B, josta tällä hetkellä löytyy ravintoloiden yhteinen keittiö. Toisen ja kolmannen kerroksen siirtymisen uuden yhtiön hallintaan mahdollisti osakuntien siirtyminen kokonaisuudessaan talon viidenteen kerrokseen, missä ne edelleen majailevat.

Ravintolat ja tilat uudistuvat

Katutason Wanha ja Uusi Manala jatkoivat toimintaansa. 1970-luvun alussa Uuden Manalan tiloissa toimi hetken aikaa Mansikkapaikka-niminen ravintola: päivällä sieltä sai lounasta ja illalla se toimi yökerhona, jonne Bottan Juhlasalista siirryttiin jatkamaan rientoja.

Kannattavaa toiminta Uuden Manalan ravintolatilassa ei kuitenkaan ollut ja Museokadun tila meni remonttiin ja samalla uudistettiin koko toiminta. Jotain erilaista keksittiinkin ja 2.6.1973 tilassa avattiin aivan uusi ravintola – St. Urho’s Pub. Idea käytiin hakemassa Englannista ja nimi saatiin presidentiltä. Vaikka pubin valikoima koostui alkuun käytännössä kotimaisista panimotuotteista, niin on se silti yksi vanhimmista Suomessa edelleen samalla nimellä ja liki samalla liikeidealla toimivista olutravintoloista.

Kun St. Urho’s Pub eli Urkki sai hyvän vastaanoton, niin seuraavaksi remonttilistalle päätyi Wanha Manala. Se sai pitää nimensä, mutta tilasta remontoitiin saman vuoden lopulla 1920-luvun tyylinen talonpoikaistupa. Ja komea tuvasta tulikin: hirsiseinillä roikkui ryijyjä, asiakkaat istuivat jykevissä pirttipöydissä ja ajan pystyi tarkistamaan kaappikellosta. Salin perältä löytyi myös takkauuni, joskin se oli vain koriste, sillä tulta siinä ei voinut polttaa.

Nykytilanteeseen verrattuna 1970-luvun keittiö oli vaatimaton, mutta tuotti muutaman kestosuosikkiannoksen, joista esimerkiksi Urhon pannu säilyi listalla vuosikymmeniä.

Kolmanteen kerrokseen rakennettiin pysyvämpi disco, yhteislaulutila Laulutupa sekä seurustelupaikka Punala, josta löytyi myös peliautomaatteja. Toisessa kerroksessa remonttia ei juuri tarvinnut tehdä, mutta vuosikymmenen puolivälin jälkeen kakkos- ja kolmoskerrosten välisten lautaportaiden tilalle rakennettiin nykyinen marmoriportaikko.

Toisessa kerroksessa pyöri ympäri vuoden Club Ostrobotnia ja tapahtumia markkinoinnissa käytettiin myös nimiä OC ja ON, joka oli napattu Bottalla on -mainoslauseesta. ON-logo koristi myös valokylttinä Museokadun oven päällä. 

Luottamus vanhassa ohjelmistossa

Ohjelmapolitiikaltaan ravintolatoiminta eri kerroksissa jatkoi 60-luvulla omaksutulla linjalla. Juhlasalissa jatkuivat ohjelmalliset illat ja ohjelmistosta vastasi PV:n tanssinjärjestäjä. Nimike jo kertoo, että etenkin vuosikymmenen alkupuolella suosittiin vielä perinteisiä tansseja orkestereineen. Saapuivathan osakuntalaiset Helsinkiin maakunnista, joissa tanssilavakulttuuri oli voimissaan.

Aluksi ero ravintoloitsijan ruoka- ja juomamyyntiin sekä PV:n järjestämiin tansseihin oli tiukka, mutta pian todettiin kannatavammaksi järjestää kaikki toiminta ravintolayhtiön kautta ja niinpä tanssimestarin virka siirtyi historiaan vuonna 1972. 

Elävää musiikkia oli tarjolla useampana iltana viikossa ja esiintyjäkaarti koostui aikakauden suosituimmista artisteista ja yhtyeistä. Juhlasalin lavalla ja toisen kerroksen discossa esiintyivät useampaan otteeseen mm. Kai Hyttinen, Jukka Kuoppamäki, Frederik, Katri Helena ja Carola. Esiintyi talossa säännöllisesti myös uusi tulokas eli Pepe Willbergin taustabändiksi perustettu Pepe & Paradise. Todennäköisesti kaikkein eniten esiintymiskertoja kerrytti kuitenkin Jussi Raittisen bändi Jussi & The Boys.

Ostrobotnian omana erikoisuutena olivat yhteislauluillat, joissa kansaa laulattivat laulunjohtajat. Tämä karaoken esiäiti oli todella suosittu ja Wanhaan Manalaan eivät aina kaikki halukkaat edes mahtuneet laulamaan. Ei, vaikka osa laulajista seisoi pöydillä. 

Elävän musiikin lisäksi Bottalla tanssittiin myös levyiltä soitetun musiikin tahtiin ja Bottan tiskijukkapersoonat pitivät yllä showmeininkiä ja panivat parastaan niin kappalevalinnoissaan kuin välispiikeissään. 

Alku aina vaatimatonta

Taloudellisesti 1970-luku jäi vaatimattomaksi, vaikka ensimmäisinä vuosina ohjelmatarjonnasta kävi nauttimassa tuhansittain nuoria. Vuosikymmenen alkupuolella perustettiin Helsinkiin runsaasti uusia ravintoloita, joka lisäsi kilpailua entisestään. Samoin öljykriisi ja muutoinkin talouden hidas kasvu vaikuttivat myös Oy Botta Ab:n tulokseen. 

Talon huvitoiminnan eli toisen ja kolmannen kerroksen tanssi- ja discoiltaojen asiakaskunta oli rajattu vain opiskelijoihin, kun samaan aikaan talon järjestöt taas kelpuuttivat tilaisuuksiinsa myös muita kuin jäseniään eli tavallaan osakunnat kilpailivat omistamaansa yritystä vastaan.

Kuitenkin 1970-luvulla Oy Botta Ab vakiinnutti asemansa talon päävuokralaisena, vaikkei vielä kyennytkään lunastamaan sille asetettuja toiveita voitollisesta sosiaalisesta liiketoiminnasta, jonka seurauksena myös olisi tuotettu mm. työtilaisuuksia nuorisolle.

1980-luvulle tultaessa niin kansantalouden kuin Ostrobotnian ravintolayhtiönkin asema vakaantui. Kansantalous pääsi kasvu-uralle ja eroon yksityistä kulutusta haitanneesta inflaatiokierteestä. Sisäisenä syynä oli uuden toimitusjohtajan, vuodesta 1980 lähtien, tuoma voimakkaampi liiketaloudellinen ote yrityksen johtamiseen ja omistajasuhteitten hoitoon. Hieman kärjekkäästi ilmaistuna näkemyksenään hänellä oli, että taloon tullessaan toiminta muistutti poikkeuksellisella paikalla sijainnutta seurojentaloa.

1980-luvun mittavin perintö oli ravintolan käytössä olleitten tilojen remontit, jossa tarve uusia peruskorjausikään tulevaa rakennusta yhdistyi mahdollisuuteen uusia niiden ilme ravintolatiloina. Kolmas kerros uudistettiin 1982, jolloin tilojen ilmettä muutettiin ajattomampaan suuntaan, ja seuraavana vuonna oli vuorossa juhlasalikerroksen korjaus. Alkuperäisempään huonejärjestykseen palattiin siltä osin, että juhlasalin jatkeena olleesta Franzen-salista luovuttiin jakaen se Runeberg- ja Snellman –kabineteiksi, tarjooman osalta tämä merkitsi voimistunutta satsausta juhlasalin käyttömahdollisuuksiin kokoustilana ja tilausravintolana.

Mittavin vuosikymmenen muutostöistä oli, kun 1985 talon ensimmäinen kerros siirtyi kokonaisuudessaan ravintolakäyttöön. Dagmarinkatu 2:n liiketila muokattiin ruokasaliksi ja baarinurkkaukseksi, jonka alkuperäinen värimaailma oli ruokasalin puolella aamuisen vaalea, baarin puolella taas toi mieleen iltaisen syvänvihreän kuusimetsän. Kunnianhimoisempi keittiö sijoitettiin aiempaan Wanhan Manalan tilaan Töölönkadun puoleiseen siipeen. Samalla käyttöön tuli myös kapeiden portaiden päästä löytyvä kellarikabinetti. 1985 tehdyt tilan perusratkaisu tuli olemaan käytössä lähes 30 vuotta, ja sen erityispiirteet mm. useampana sisäänkäyntinä koettiin enemmän pikantteina erikoisuuksina.

Ohjelmapolitiikassa oli runsaasti jatkumoa 70-luvulta; yhteislauluillat ja tanssiravintolan imago sopivat tuolloin vielä talolle diskoiltojen ohella. Talon kävijäkunnassa opiskelijoilla oli vielä suuri osuus, ja markkinoinnissakin yritys saattoi ilmoitella viikko-ohjelmaansa lukujärjestyksenomaisella kaaviolla. Toki ajan henki näkyi, esimerkiksi vuosikymmenen lopulla esikuvat olivat Amerikka-henkisiä “bossien tullessa Bottalle” ja markkinanimessä New Botta – kontrasti 70-luvun iskulauseeseen rauhan, solidaarisuuden ja ystävyyden puolesta Laulujuhlien jatkoilla Botnian juhlasalissa marraskuussa 1977 oli melkoinen.

Omalla tavallaan 80-luvun avartuvaa maailmankuvaa valaisevat myös helmikuusta 1983 SETA:n diskoillat maanantaisin, jotka jatkuivat aina 1996 asti. Järjestely oli molempien puolelta onnistunut, sillä järjestö sai jäsenilleen viihdetilan kaupungissa, jossa vähemmistöravintoloita ei vielä ollut, ja toisaalta yksi ilta ei kuitenkaan leimannut ravintolaa yksinomaan heille suunnatuksi.

Taloudellisessa mielessä ravintolan suorituskyky parani olennaisesti 1980-luvulla. Vuokranmaksun lisäksi normaaleina vuosina yhteni kykeni esimerkiksi myös jakamaan osinkoa. Merkittävä vastuu talon taakankannossa oli myös kiinteistöremonttien toteuttaminen peruskorjauslaatuisina, jotka parantuneen taloudellisen aseman myötä oli mahdollista toteuttaa kohtuullisin ehdoin saaduilla lainoilla.

Niin sisällöllisesti kuin taloudellisesti alakerran ruokaravintola haki pitkään paikkaansa ja profiiliaan; ensimmäinen yritys osoittautui liian kunnianhimoiseksi, eikä hintatason tuottamia odotuksia kyetty ensimmäisinä vuosina täyttämään ruokaravintolan osalta. Sen sijaan St. Urho´s pubin suosio kansanolutravintolana oli vankkumaton ja vakaa, ja juhlasalinkin käyttö säännöllistä. Näistä syistä ravintolan asema oli 80-luvun lopulla vakaa, muttei nauttinut vastaavanlaisesta huippukaudesta kuin Suomen kansantaloudessa yleisesti ottaen oli.

Viimeinen 80-luvun remonteista kosketti kolmannen kerroksen tiloja, joista laadittiin underground-klubimainen Club Berlin. Avaus oli ennakkoluuloton ja herätti kohtalaista huomiota mediassa. Kuvaavaa on, että tilan voimakkaasti eroottisesti vihjailevaa ja tummanpuhuvin värein kuvioituja seiniä verrattiin mm. kummitusjunaan.

Klubin erottautumista mainstream-hengestä ilmensi mm. mainonta, jossa houkuttimena esiintyi Hitlerkin – tosin viikset pois retusoituna, keneltäkään lupia kyselemättä. Klubitilan ideaa pidettiin hyvänä, mutta sen menestystä rajoitti, ettei se saanut liikeideansa kaipaamaa yökerhomaista jatkoaikaa. Klubi toimi viitisen vuotta 1994 asti, jolloin ravintola vetäytyi suurimmasta osaa kolmatta kerrosta.

1990-luvun alussa tunnetulla tavalla kansantalous ajautui syvään lamaan. Lama oli erityisen ankara ravintola-alalla, ja kosketti voimakkaasti eri ilta- ja yökonsepteilla operoineita yrittäjiä. Ilmiö näkyi täydellä voimallaan myös Bottan ravintolatoiminnassa, sillä yrityksen liikevaihto putosi parissa vuodessa yli 20 %. Juhlasalin diskotoiminnan hiipuessa ja katutason ruokasalin kulkiessa vajaakäytöllä ravintola oli ymmärrettävästi suurissa vaikeuksissa, ja tilanne edellytti myös rahoittajien vastaantuloa lainojen takaisinmaksuohjelmissa ja pitkämielisyyttä vuokraisännältä. Kuvaavaa on, että yrityksen tilan myöhemmin parantuessa taseen loppusumma aluksi pieneni velkataakan keventyessä.

Ravintolan tilanteen ulospääsyksi osoittautuivat hyvinkin epätavanomaiset ideat. Ruokaravintolan onnistuneimmaksi konseptiksi osoittautui vastinetta rahalle –tyyppinen hinnoittelu, jossa tarjottiin mittavia ja maittavia tasalaatuisia annoksia, jotka eivät kuitenkaan kilpailisi gourmet-ohjelman menestyksestä.

Kohtuuhinnan ja riittävän määrän yhdistelmä ohjasi lama-ajan nähnyttä kuluttajaa niin, että asiakasvirrat jälleen löysivät tiensä Etu-Töölöön.

Aikanaan epätavanomainen oli myös idea, jossa ensimmäisenä kaupungissa keksittiin tarjota täyttä ruokalistaa läpi yön, ja ensimmäinen jatkoaika yritykseen saatiin poikkeuksellisesti ruokaravintolalle. Yökerhon menestys taas lähti sekin lentoon varsinaisesta “out-of-the-box” –ideasta, kun puolelta öin perjantaisin ja lauantaisin alettiin tanssilattialla soittamaan humppaa keskellä pääkaupunkia.

Hullu idea löi itsensä läpi ja muutaman viikon jälkeen jono oli palannut Museokadulle. Vuosien kuluessa yötanssien ohjelman variaatio lisääntyi, mutta perusidea tanssi- tai kotimaisesta musiikista juhlakerroksesta säilyi. Säilyneessä kolmannen kerroksen baarikabinetissa taas soi raskaampi rock. Yöohjelman idea eri tarjoomista eri kerroksissa säilytti suosionsa hyvin pitkään, noin 12 vuoden ajan.

90-luvun uudistuksiin kuului myös täyskäännös St. Urho´s pubin toiminta-ajatuksessa. Aiempi kansanomainen standardioluita tarjonnut olutravintola vaihtoi 1995 ideansa laajan laatuolutvalikoiman pubiksi, jossa ruokailun mahdollisti sama keittiö kuin Bottan ruokasalin puolella.

Idean vaihdos kesti kauan ottaakseen tuulta alleen, mutta vuosituhannen vaihteeseen mennessä idea oli saavuttanut vankan jalansijan ja suosion. Juurruttuaan gastropubin idea on osoittautunut kestäväksi, ja myös pieniä uusia muunnelmia, kuten presidenttien mukaan nimettyjä annoksia, sallivaksi konseptiksi.

Kun 2000-luku vaihtui toiselle vuosikymmenelle kohtasi Botta monta muutosta – suunniteltuja ja suunnittelemattomia. 2011 eläkkeelle jäi taloa vuodesta 1988 johtanut Hans Lundberg, hänen seuraajansa Tiina Sjögren aloitti johtajakautensa tietohallinnon ja muiden järjestelmien uudistamisella. Vuonna 2012 eläkkeelle jäi pitkän päivä-, ilta- ja yötyön Bottalla tehnyt baarimikko Martin ”Kobson” Jacobsson, jonka kertomuksia talon historiasta on päässyt lukemaan mm. Helsingin Sanomista ja Hufvudstadsbladetista.

Vuonna 2011 eläkkeelle jäi myös vuosikymmeniä jatkunut toisen kerroksen yötoiminta, kun aika ajoi ohi yötanssien ohi, eivätkä tulot enää vastanneet menoja. Yötanssien loputtua Juhlasali toimi pikkujoulujen jatkopaikkana ja  stand up -iltojen näyttämönä. Lisäksi siellä järjestettiin niin yksityistilaisuuksia kuin teemallisia illanviettojakin. 

Koko Ostrobotnia-talo oli suljettuna kesän 2012, kun Manalan keittiö ja sali uusittiin täysin, pääsisäänkäynnin paikkaa myöten. Koska keittiö oli koko talolle yhteinen, piti myös Juhlakerros ja St. Urho’s Pub sulkea. Ovet avattiin elokuussa 2012 ja vaikka poliitikot, kulttuuriväki, turistit ja tavalliset helsinkiläiset löysivät tiensä takaisin Manalaan, niin kantiksia remontti ei vakuuttanut. 

Vuosikymmenen puolessa välissä vaihtui jälleen toimitusjohtaja ja vaikka remontin lisäksi asiakasvirtoihin oli vaikuttanut pitkään jatkunut taantuma, niin päätti johtajan penkille vuonna 2014 istunut Tanja Löppönen palauttaa baaritiskin ja sisäänkäynnin vanhoille paikoilleen. Samalla baarin nurkkaan rakennettiin pieni esiintymislava ja Manalan ohjelmaan tulivat viikoittaiset musiikki-illat.

Vuosikymmenen loppupuolella vaihtui jälleen toimitusjohtaja ja koska Manala ja St. Urho’s Pub porskuttivat hyvin menemään, niin uusi pomo, Tomi Södeström, keskittyi ensitöikseen Juhlakerroksen toiminnan kehittämiseen. Nimi vaihtui Botta Eventsiin ja samalla yksityisasiakkaiden lisäksi tiloja ruvettiin markkinoimaan voimakkaammin myös kokous- ja yritysasiakkaille.

Vuonna 2020 oli tarkoitus juhlistaa Oy Botta Ab:n 50-vuotista taivalta, mutta maailmanlaajuinen pandemia päätti toisin. Alle vuoden taloa johtaneen toimitusjohtajan työnkuva muuttuikin koko lailla – enää ei keskitytty luotsaamaan taloa seuraavalle vuosikymmenelle, vaan taisteltiin selviämisen puolesta.

Lomauttamisilta ei vältytty ja toimintaa jouduttiin sopeuttamaan välillä nopeillakin liikkeillä aina kulloisinkiin säädöksiin sopiviksi. Keskityttiin ruoan ja juoman ulosmyyntiin sekä toiminnan kriisin kestävyyden kehittämiseen.

Koronan hellitettyä otteensa päästiin vuoden 2021 loppupuolellla palaamaan ns. normaaliin päiväjärjestykseen. Tosin Manalan aukiolot supistuivat – enää ruokaa ja juomaa ei myyty neljään saakka, vaan keittiö sulkeutuu myös viikonloppuisin puolen yön kieppeillä, riippuen hieman mitä kaupungissa tapahtuu!

Vuonna 2023 juhlittiin St. Urho’s Pubin 50-vuotis synttäreitä ja tukevasti keski-ikäinen presidentin nimikkopubi jatkaa hyväksi havaitulla linjallaan – REAL PUB, REAL ALE, REAL FOOD – eli hyvää olutta ja hyvää ruokaa sekä aitoa pubitunnelmaa.

Asiakkaat palasivat myös Botta Eventsiin ja tätä nykyä siellä järjestetään vuosittain lukuisia tapahtumia – pienistä kokouksista suuriin seminaareihin, rennoista lounaista juhlaviin illallisiin sekä häistä nimiäisiin ja syntymäpäivistä muistotilaisuuksiin, kirjaimelliesti kaikki elämäsi tilaisuudet.

Vuosi 2023 oli siitä poikkeuksellinen vuosi, että Oy Botta Ab lähti ensimmäistä kertaa Ostrobotnia-talosta, kun naapuriin Kuparitalon kivijalkaan avattiin Dagmar Bistro & Wine Bar eli rento korttelibisto, joka tarjoilee lounasta, runsaan viinivalikoiman ja á la carte-listallisen lempiruokia. 

Tarinat menneisyydestä ovat edelleen läsnä talon historiallisissa puitteissa, mutta Botta toimii tiukasti tässä ajassa – katse suunnattuna tulevaisuuteen. Sopivasti uusiutumalla, mutta perinteitä kunnioittan, on ennenkin pärjätty. Ja pärjätään jatkossakin!